Kaerlan urheilupuistoon ei rakenneta uutta päiväkotia

3.5.2018

Omakotiväkeä hiertänyttä päiväkotia Kaerlantien urheilupuistoon ei kaava-arkkitehti Thomas Hagströmin mukaan rakenneta apulaiskaupunginjohtajan päätöksellä. Alunperin oli tarkoitus uudella rakennuksella korvata Paltankadun yksikkö, joka homevaurioiden vuoksi puretaan.
Nyt sen tilalle rakennetaan yksityisellä rahoituksella päiväkodin ja hoivakodin yhdistelmä, jossa toisessa päässä rakennusta asuu vanhuksia ja toisessa päässä on varhaiskasvatuksen tiloja.
Tällaisista ratkaisusta on hyviä kokemuksia Jyväskylästä. Kaavamuutoksen yhteydessä tontin rakennusoikeus kasvaa jonkin verran.
 

Asukkaiden vastustus esti rakentamisen

 Hagströmin mukaan alueen asukkaiden aktiivisuus on vaikuttanut päätökseen, joten erityisesti näihin OAS eli Osallistusmis- ja Arviointisuunnitelmiin kannattaa osallistua.
 Omakotiyhdistys vastusti urheilupuiston kokonaisuuden  pilkkomista eikä aluetta halutttu pienennettävän rakentamisella, koska kentät ovat vilkkaassa liikuntakäytössä ympäri vuoden. Yhdistyksessä pelättiin myös Kaerlantien ruuhkautuvan kun lapsia viedään ja haetaan päiväkodista.