Bussivarikon tontille harkitaan kaavamuutosta, joka sallisi tontille kaksi kuusikerroksista kerrostaloa. Rakennusten parvekesuunta olisi lounaaseen, päädyt Tampereentielle ja Riitasuonkadulle. Keskelle jäisi leikkipiha. Pysäköintipaikat tulisivat huoltoaseman ja pohjoisen rakennuksen väliin. Hankkeesta on ollut yhteydessä omakotiyhdistykseen ja lähiasukkaisiin Harri Laisto Blanckiinteistö LKV:sta. Tavoitteena on selvittää vastustetaanko alueella kaavamuutosta. Tontin omistajalla on tarkoitus saada niin paljon rakennusoikeutta, että myyntituloilla voidaan rakentaa uusi varikko jonnekin muualle. Omakotiyhdistyksen näkemys on, että mahdollisessa ratkaisussa nykyisen Ruskonpuiston pysäköintipaikka poistetaan ja puisto palautetaan puistoksi. Myös rakennusoikeuden määrä arveluttaa. Viime kädessä joudutaan valitsemaan kahdesta pahasta pienempi - kerrostalojen ja bussivarikon välillä. RAIMO OLLILA
|