Sähkösopimus
TARJOUSPYYNNÖÖN SISÄLLÖSTÄ (2024/Q1 tilanne)
(ROLL 23.2.2024)
•Tarjouksessa tulisi huomioida myös se, että energiayhtiö suostuu ostamaan aurinkopaneelien tuotannon
•Sekä FB kyselyssä, TPK:öön ja omakotiyhdistyksiin on jäsenistöltä tullut viestiä, että Turku Energian kanssa ei haluta tehdä sopimusta – syynä ennen kaikkea joustamattomuus irtisanomisehdossa, jonka Kuluttajariitalautakunta on todennut kohtuuttomaksi ja jopa "mitättömäksi"
•Toisaalta monet ovat myös todenneet, mm. ettei "kaupanteossa ei ole veljiä" ja jos niiden tarjous olisi paras, ottaisivat.
•Voi myös olettaa, että TE kuultuaan TPK:n muualta saaman tarjouksen, tekee vanhoille TPK asiakkaille tarjouksen, josta "ei voi kieltäytyä". Toisaalta tämä on hyvä tilanne - TE joutuu aidosti kilpailemaan ja valinnan voi tehdä jokainen itse.
•TE on vähätellyt omakotiasukkaiden merkitystä sähkönmyynnille kertoen sen olevan vain 3%. Koska tilinpäätösluvuista ei selviä mikä osuus TE:n myynnistä menee Turun omaan käyttöön, "ulosmyytävästä" sähköstä torppareiden osuus lienee lähempänä 10% tasoa.
•Turku Energian itse esittämässä kuvassa "tappio" kääntyy TPK sopimuksessa voitolliseksi kesäkuussa 2024. Tiedotustilaisuudessa TE kertoi, ettei se hae voittoa TPK sopimuksessa. Poleeminen kysymys: loppuuko sopimussakot kesäkuun jälkeen?.
•Jos sinulla on viesti, jonka haluat tiedoksi työryhmällä, lähetä se os. takakirveen.omakotiyhdistys@gmail.com - toki tähän tulleita kommenttejakin luetaan.
OHJE NETIN KÄYTTÄJILLE A) MIKÄLI SINULLA ON SALASANA takakirves.com palveluun toimi näin: 3) Mikäli hyväksyt, että jäsentietosi (nimi, osoite, postinumero, postitoimipaikka, email osoite) voidaan luovuttaa energiayhtiölle, joka on TPK:n sopimuskumppani, "ruksaa" ao. kohta.
|
|
B) SALASANA UNOHTUNUT TAI SITÄ EI OLE
Mikäli sähköpostiosoitteesi on jäsenrekisterissä, mutta sinulla ei ole salasanaa tai olet unohtanut sen, voit luoda uuden salasanan klikkaamalla ensiksi "Jäsenhuone" ja sieltä ”Unohditko tai haluatko luoda salasanan”.
Anna tekstilaatikkoon email osoitteesi. Saat hetken kuluttua sähköpostiisi linkin, jossa voi luoda uuden salasanan. Aloita sen jälkeen uudestaan kohdasta A)
Jos linkkiä ei sähköpostiin tule, email osoitetta ei ole jäsenrekisterissä, se on vanhentunut tai muuten virheellinen.
Tämä korjaantuu lähettämällä yhteystietosi sähköpostilla osoitteeseen takakirveen.omakotiyhdistys@gmail.com.
Tieto päivitetään manuaalisesti jäsenrekisteriin 2vrk kuluessa.

